
Retkeilykartta helpotti liikkumista ja innosti tutustumaan alueeseen
CASE: Retkeilykartan suunnittelu ja toteutus matkailuyrityksille
Tässä projektissa suunniteltiin ja toteutettiin retkeilykartta, joka kokoaa yhteen alueen nähtävyydet ja aktiviteetit. Kartta helpottaa asiakkaiden liikkumista, innostaa lähtemään retkille ja pidentää vierailun kestoa.
Lähtötilanne
Etelä-Savossa sijaitsevan Korpijärven alueella on runsaasti retkikohteita, mutta suuri osa niistä oli matkailijoille tuntemattomia.
Vierailut jäivät usein lyhyiksi, koska asiakkaat eivät keksineet tekemistä. Lisäksi alueen matkailuyritysten henkilöstöltä kysyttiin jatkuvasti vinkkejä lähialueen kohteista, mutta kaikkea tietoa ei ollut mahdollista käydä läpi jokaisen asiakkaan kanssa.
Alueella toimiva matkailuyritys halusi parantaa tilannetta sekä omalta osaltaan että muiden alueen yritysten hyödyksi.
Projektin tavoite
Projektin tavoitteena oli tehdä retkikohteista helposti löydettäviä ja houkuttelevia sekä tarjota matkailijoille selkeä kokonaisuus, jonka avulla he voivat suunnitella tekemistään itsenäisesti.
Samalla tavoitteena oli vähentää asiakaspalveluun käytettävää aikaa.
Mitä tehtiin
Projekti toteutettiin osana Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahaston tukemaa yritysryhmähanketta (Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020).
Kartta suunniteltiin ja toteutettiin A1-kokoisena kaksipuolisena kokonaisuutena, joka toimii sekä retkien suunnittelun että paikan päällä liikkumisen apuvälineenä.
Kartan pohjana käytettiin OpenStreetMap-karttadataa, mikä mahdollisti kustannustehokkaan toteutuksen.
Suunnittelussa keskityttiin erityisesti käytettävyyteen ja selkeyteen. Kartalle koottiin noin 40 retkikohdetta ja nähtävyyttä ja keskeisistä kohteista kirjoitettiin lyhyet esittelytekstit. Suosituimmista reiteistä toteutettiin tarkemmat kartat. Visuaalinen ilme pidettiin yksinkertaisena ja helppolukuisena.
Kartta toteutettiin kaksipuolisena: toisella puolella on koko alueen yleiskartta ja toisella puolella kohdekohtaiset kartat ja esittelyt.
Kartta painettiin säänkestävälle materiaalille ja sitä on lainattavissa asiakkaille maksutta.
TULOKSET 


- Retkikohteisiin lähteminen on asiakkaalle helpompaa ja houkuttelevampaa.
- Asiakkaat löytävät uusia kohteita ja suunnittelevat tekemistä itsenäisesti.
- Vierailun kesto alueella on pidentynyt.
- Asiakaspalveluun käytettävä aika on vähentynyt.
- Kartta toimii konkreettisena ja helposti käytettävänä työkaluna.
- Asiakkaat saavat selkeän käsityksen kohteiden sisällöstä ja osaavat valita itselleen sopivat vaihtoehdot.
PROJEKTIN OPETUS 


Hyvä retkeilykartta ei ole pelkkä navigointiväline – se auttaa tekemään päätöksiä ja innostaa lähtemään liikkeelle.
PROJEKTIN TIEDOT 


Asiakas: suomalainen matkailualan pk-yritys
Asiakassuhteen kesto: yli 15 vuotta
Projektin sisältö: retkeilykartan toteutus
Projektin laajuus: laaja kartoitus-, suunnittelu- ja toteutusprojekti
Asiakkaan vastuualueet: ideointi ja retkeilykohteiden kartoitus
Omat vastuualueeni: ideointi, retkeilykohteiden kartoitus, visuaalinen suunnittelu, sisällön suunnittelu, kartan toteutus (kuvien haku, kuvankäsittely, kuvien piirtäminen, tekstintuotanto ja taittotyöt) sekä hankkeen dokumentointi rahoittajille